Nopea, edullinen ja asiantunteva palvelu!
VALIKKO

Liesituuletin kattoon – 4+1 huomioitavaa asiaa

23.9.2019

Liesituuletin kattoon – 4+1 huomioitavaa asiaa

Liesituuletin kattoon. 4+1 huomioitavaa asiaa.

Liesituuletin kattoon asennettuna tuo huoneeseen ilmavuutta ja avaruutta, kun tilaa ei halkaise katosta alas tulevat liesituuletin. Kattomallia ei voi kuitenkaan laittaa ihan mihin vain,  vaan sen asennuksessa on huomioitava riittävä imuteho sekä toiminnallisuus. Keräsimme tärkeimpiä huomioita kattoliesituulettimen valintaan liittyen.

1. Kattotuulettimen etäisyys liesitasosta.

Liesituulettimen ja liestitason välinen etäisyys on suoraan imutehoon vaikuttava tekijä.  Kattomalleissa maksimietäisyys Savon tuotteilla on 1,6 metriä ja Thermexin puolella jopa 2,1 metriä. Eli huonekorkeus voi tällöin olla 2,5-3,0 metriä.

Tämä on niinsanottu maksimietäisyys, kun kaikki on muuten kunnossa. Mikäli esimerkiksi poistoputki (kohta 2) on todella pitkä niin pienempikin etäisyys voi olla järkevää. Etäisyyttä voi laskea esimerkiksi tekemällä pienen kotelon kattoon, jonka sisälle liesituuletin asennetaan. Toisiin malleihin on jopa saatavilla valmiita koteloita jotka hepolttavat asennusta.

2. Korvausilma

Kattomalliset tuulettimet tarvitsevat paljon imutehoa. Toisinsanoen siis ilmaa tulee liikuttaa suuria määriä, jotta käryt poistuvat tehokkaasti. Jos asunto on tiivis, niin tuota ylimääräistä ilmaa voi olla hankala saada asuntoon samaa vauhtia kuin sitä liesituuletin imee. Voit testata omassa asunnossasi muuttuuko liesituulettimen teho kun avaa ikkunan. Jos muuttuu, on todennäköisesti korvausilmaa saatavilla liian vähän. Tämän voi korjata/tätä voi helpottaa seuraavilla toimilla:

  1. Paine-erokytkin (lähettää tiedon ilmanvaihtokoneelle kun liesituuletin menee päälle).
  2. Asunnon ilmanvaihtoventtiilien puhtaus (ei kovin merkittävää vaikutusta, ellei likaisuus estä ilman kulkua)
  3. Uusi venttiili esimerkiksi keittiöön suoraan ulkoa. Helpoin vanhemmissa taloissa, putki ulos jota voi avata enemmän kun laitetaan ruokaa.
  4. Liesikupu aktiivihiilisuodattimella. Tällöin ei tarvita korvausilmaa, sillä liesituuletin kierrättää imemänsä ilman takaisin asuntoon.

3. Putkisto

Tämä kohta unohtuu usein. Eli kun ilmaa imetään suuria määriä huoneistosta liesituulettimeen, se pitää myös saada ohjattua ulos saakka. Putkisto, jossa on muutamia mutkia voi syödä jopa 50% liesituulettimen imutehosta. Jokainen mutka ja metri siis heikentää imutehoa. Optimitilanne kattotuulettimen kanssa olisi saada suora putki 160mm halkaisijaisena tuulettimesta katolle ja ulos. Mikäli putkistoa joudutaan kääntämään jyrkästi monta kertaa ja se on esimerkiksi 125mm halkaisijaltaan, voi vastapaine kasvaa todella suureksi.

Suosittelemme aina vähintään 150mm poistoputkea kattomallien kanssa. Mikäli se ei ole mahdollista, olisi hyvä jos voisi käyttää mielummin huippuimuria ohjaavaan kattoliesituuletinta kuin omamoottoorista mallia. Omamoottorinen malli liian pienen putkiston kanssa voi rikkoa tuulettimen moottorin. Mikäli ilmaa imetään katolta saakka, ei moottori joudu niin koville kuin imun alkupäässä. Yleisin putkikoko Suomessa on 125mm, tämä on yleensä uudiskohteissa oletushalkaisijana, joten jos olet rakentamassa ja suunnittelet kattoliesituuletinta, suosittelemme ottamaan pikaisesti yhteyttä talotoimittajaan.

4.Rakenne

Tässä tarkoitamme lähinnä kattorakenteita. Eli kattoliesituulettimia on erilaisilla runkosyvyyksillä, joten jos tuuletin halutaan asentaa sisäkaton kanssa samaan linjaan, on hyvä varmistaa että katon sisällä on tilaa liesituulettimen rungolle.

Korkeudeltaan pienimmät malli ovat Savon RH-9511 ja Thermexin Passat jotka tarvitsevat vain noin 13cm tilaa (+moottoriyksikkö jos omalla moottorilla). Kattopalkkien kanssa on hyvä varmistaa sopivuus etukäteen. Mikäli kuitenkin katto on jo tehty, eikä liesikupu silti meinaa mahtua, voidaan aina rakentaa kotelo (kuten kohdassa 1) jonka sisälle liesikupu tai osa siitä voidaan asentaa.  Kaikenkaikkiaan kattomallien asennuksessa harvoin joudutaan suuriin ongelmiin juuri tuon katon rakneteen takia, vaan yleensä se on aina hoidettavissa asettelun ja koteloinnin keinoin.

+1. Oikea järjestelmä.

Ilmanvaihtojärjestelmiä on muutamia erilaisia. Niistä löytyy juttua liesituulettimen valintaa koskevalta sivultamme, mutta tässä pähkinänkuoressa:

Liesituulettimet ovat lähes aina omalla moottorilla tai huippuimuria ohjaavia.

-Omalla moottorilla olevat voidaan asentaa joko- huoneilmaan palauttavina (aktiivihiilisuodatin) tai ulos puhaltavana.

-Huippuimuria ohjaavat kuvut voivat olla joko pelkästään keittiöstä imevän huippuimurin ohjaamiseen tai useasta tilasta imevän huippuimursin ohjaamiseen (ilmanvaihdon ohjaus).

Kaikkiin järjestelmiin löytyy malleja, joten kannattaa tutkia valikoimaa ja olla meihin yheydessä mikäli tarvitset apua liesikuvun valinnassa.

Witt Eico Franke Vallox Savo Thermex Vilpe Lapetek